Moni ihmettelee, miksi niin harvat alkoholistien lapset pyytävät apua? Miksi he eivät keskustele koulussa opettajien kanssa, tai kerro terveydenhoitajalle, tai suvulle siitä mitä kotona tapahtuu. Miksi he ovat asioista hiljaa?

Lapset tarvitsevat vanhempiaan, ovat riippuvaisia heistä. Ja kaiken kaikkiaan lapset ovat lapsia. Jos alkoholi on ollut vahvasti osa lapsen elämää, ei ole helppoa erottaa mikä on normaalia ja mikä ei. Sillä lapset olettavat ensisijaisesti vanhempiensa olevan normaaleja, tavallisia vanhempia. Joten lapsesta voi olla ihan normaalia jos äiti sammuu iltaisin sohvalle, tai isä huutaa ja meuhkaa yöt. Lasta on helppo manipuloida, huijata, sekä käyttää hyväksi.

Vanhempien alkoholiongelmista puhumista ei auta sen aiheuttama häpeä.

 

Meidän perheessä on aina ollut alkoholi liikaa läsnä. Isäni on alkoholisti, humalassa narsisti, herra täydellisyys. Olen asiasta yrittänyt keskustella vanhempieni kanssa, mutta yhtä hyvään tulokseen pääsen puhuessani seinälle. Sillä meidän perheessä on kaikki tosi hyvin, ja jos ei hyvin niin ainakin ´ok´. Alkoholismi, kaikki sen tietää, ystävät, sukulaiset.  Se on kuin suuri peikko huoneessa, jonka kaikki näkevät, mutta kukaan ei puhu siitä.

En minä saa olla töykeä isälleni, minun pitää siivota hänen jälkensä. En saa sanoa hänelle mistään takaisin. Äitini huomauttaa minulle aina, jos käyttäydun tökerösti. Miksi? Miksi minun täytyisi kunnioittaa ja käyttäytyä sellaista ihmistä kohtaan hyvin, joka ei ansaitse sitä. Miksi minun täytyy kunnioittaa ihmistä joka ei kunnioita ketään, eikä mitään, paitsi _itseään_.

 

Joka taistelee hirviöitä vastaan,                                                                                                                                varokoon hän itse muuttumasta hirviöksi.                                                                                                                    ~ Nietzche